Ison Omenan laajennus 2017

Kauppakeskus Iso Omena Espoossa laajeni huhtikuussa 2017. Laajennuksen myötä Isosta Omenasta tuli Suomen toiseksi suurin ostoskeskus Itäkeskuksen jälkeen. Isoon Omenaan avautui usean liikkeen lisäksi uusi ravintolamaailma, M.E.E.T., jonka monessa ravintolassa keittiön ilmanvaihto on toteutettu Jeven- keittiöilmanvaihtolaitteilla. M.E.E.T ja erinomaiset viihtymisen palvelut rakentavat Isolle Omenalle uuden kivijalan ja tekevät siitä kiinnostavan vapaa-ajan viettämisen keskuksen. Eatos Mexican diner     O’Learys […]

Löyly

Löyly

Hernesaaren rannassa, kävelymatkan päässä Helsingin keskustasta sijaitsevassa Löylyn ravintolassa on noin 100 istumapaikkaa sohvilla ja nojatuoleilla. Terassilta tilaa herkutteluun löytyy lähes tuhannelle asiakkaalle. Nimensä mukaisesti Löylyssä on 3 puulämmitteistä saunaa, joista yksi on Helsingin ainoa yleisölle avoin savusauna.

Siilaisen ravintokeskus Joensuu

Joensuun Siilaisen uusi ravintokeskus otettiin käyttöön elokuussa 2016. Ravintokeskuksessa valmistetaan noin puolet kaikesta kaupungin ruoasta. Nykyinen annosmäärä on 3000 ja sitä kasvatetaan suunniteltusti yli viiteen tuhanteen. Uudet tilat ovat avarat ja valoisat. Siilaisen ravintokeskuksen keittiöiden ja astianpesuosastojen ilmanvaihto on toteutettu Jeven Oy:n TurboSwing- ja JPT-ilmanvaihtokatoilla. Ravintokeskus laajenee parhaillaan ja myös laajennuksen ilmanvaihto toteutetaan Jevenin kondenssi- ja TurboSwing-huuvilla. Artikkeli Siilaisen ravintokeskuksesta luettavissa Metos-uutisista […]

Savonlinnan keskussairaala

Savonlinnan keskussairaalan ravintokeskus on valmistunut vuonna 2014. Keittiössä on Jeven Oy:n TurboSwing-rasvahuuvat. Astianpesuosaston ilmanvaihto on toteutettu alakattoon upotetulla kondenssihuuvalla.

Ultimes Business Garden

Ultimes Business Garden

ULTIMES Business Garden jatkaa Peabin Business Garden –toimitilojen sarjaa Vihdintien varrella Helsingissä. ULTIMES Business Gardenissa on n.10 000 m2 toimisto- ja liiketiloja, korkeatasoista suunnittelua, palveluita sekä ympäristöarvot huomioon ottavaa rakentamista. Business Gardenissa on monipuoliset ravintolapalvelut, joista saa maistuvaa, itse valmistettua ja asiakkaiden toiveiden mukaista ruokaa. Kohteen ilmanvaihto on toteutettu Jevenin otsonivapaalla UV-Turbo-ratkaisulla.

Café Aleksanterinpuisto

Cafe Aleksanterinpuisto on perinteitä kunnioittava ja viihtyisä lounaskahvila Tampereen Puutarhakadulla. Upea sijainti keskellä historiallista miljöötä tekee lounashetkestä elämyksen. Voit valita herkulliset vaihtoehdot lounaslistalta tai erinomaisen salaattibuffetin. Kaikki valmistetaan tuoreista raaka-aineista. Herkkusuille on tarjolla joka päivä lämmintä pullaa. Café Aleksanterinpuisto

Vinkkeli

Ravintola Vinkkeli

Kaartinkaupungissa, Korkeavuorenkadun ja Pikku Roobertinkadun kulmassa sijaitseva Vinkkeli on rehti, kodikas ja mutkaton ruoka- ja viiniravintola. Vinkkeli tarjoaa vierailleen maailman keittiöiden klassikkoannoksia. Vinkkelin tunnelmallisessa, ammattitaitoisen sommelierin johtamassa salissa luotetaan laadukkaisiin ja alkuperää peilaaviin viineihin. Ravintoloitsijat uskovat klassiseen keittiöön, laadukkaisiin raaka-aineisiin ja sesonkiajatteluun. Vinkkeli on matalan kynnyksen ruoka- ja viiniravintola, jossa voi nauttia juhlavan päivällisen tai […]

DIAK

DIAK

Diakin Kauniaisten, Järvenpään ja Helsingin  toimipisteiden toiminnot keskitettiin uuteen kampusrakennukseen vuonna 2016 Helsingin Kalasatamaan, Kyläsaarenkuja 2. Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on yksityinen, valtakunnallinen hyvinvointialan ammattikorkeakoulu. DIAK järjestää sosiaalialan, hoitotyön ja tulkkauksen korkeatasoista ammattikorkeakouluopetusta sekä englanninkielisessä koulutusohjelmassa Degree Programme in Social Service.

meripaviljonki

Meripaviljonki

Ravintola Meripaviljonki on ainutlaatuinen veden päällä kelluva panoraamaravintola, Helsingin Hakaniemessä. Meripaviljonki on osa Paasitornin kokous- ja kongressikeskuksen täyden palvelun kokonaisuutta ja yhtä Suomen suurimmista ravintolakokonaisuuksista. 170-paikkaista Meripaviljonkia kuvataan upealla panoraamanäkymällä varustetuksi, kelluvaksi kala- ja äyriäisravintolaksi, jonka keittiössä arvostetaan vain laadukkaimpia raaka-aineita ja taidokkainta osaamista. Ravintola Meripaviljongin keittiön ilmanvaihto on toteutettu Jevenin ammattikeittiöiden huuvaratkaisulla.  

lauantai

Ravintola Lauantai

Lahdessa sijaitsevassa ravintola Lauantaissa on tarjolla monenlaisia herkkuja sekä lounasta.

esedu keittio

Etelä-Savon Ammattiopisto

Etelä-Savon ammattiopiston eli Esedun Mikkelin yksikkö Raviradantie 8-10 tunnetaan myös aikuiskoulutuksen toimintayksikkönä. Raviradantie 8-10:n valmistuskeittiö palvelee kahvila Kahvitellaa ja lounasravintola Napostellaa. Keittiö on myös osana opiskelijoiden oppimisympäristöä ja toimii työssäoppimispaikkana. Raviradantie 8-10:n keittiön ilmanvaihto on toteutettu Jevenin ammattikeittiöiden ilmanvaihtokatto- ja huuvaratkaisuilla.

valamon luostari

Valamon luostari

Heinävedellä sijaitseva Valamon munkkiluostari on ortodoksisen kulttuurin ja uskonelämän keskus. Luostari ottaa vieraita vastaan ympäri vuoden. Luostaria ympäröivä luonto tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhoittumiseen.

strindberg

Strindberg

Ravintola sijaitsee Esplanadin puiston kupeessa, Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun kulmassa. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy Marikahvila, jossa kahvilakulttuuri yhdistyy Marimekon designiin. Toisesta kerroksesta löydät A la carte- ravintolan ja lounasravintola Bakfickan.  

savoy

Savoy

Ravintola sijaitsee Helsingin kattojen yllä, josta on näkymä Esplanadin puistoon.  Savoy on myös suosittu juhla- ja kokouspaikka, jossa on seitsemän kabinettia, joista neljä voidaan yhdistää.

fazer f8

Fazer F8, Helsinki

Fazerin ravintolamaailma Helsingin keskustassa sijaitsee Stockmannin kahdeksannessa kerroksessa. Kohteessa Fazer Café, Food market, Champagne, Dessert ja À la carte.

Turun Mestaripalvi

Turun Mestaripalvi

Turun Mestaripalvi on vuonna 1995 perustettu liha-alan yritys, jonka palveluksessa on 40 elintarvikealanammattilaista. Mestaripalvin palveluihin kuuluvat lihanleikkuu ja -jalostus, eineskeittiötuotteiden valmistus ja niiden myynti omassa tehtaanmyymälässä sekä tukkumyyntinä. Turun Mestaripalvin perusajatuksena on laatu ja tuoreus. Tämä on mahdollista, kun käytetään vain kotimaista, lähialueella kasvatettua ja teurastettua lihaa. Ensiluokkaisen liharaaka-aineen lisäksi tärkeää on hygieeninen toimintaympäristö ja […]

Tykkimäki

Ravintola Loiske

Tykkimäen huvipuiston yhteyteen vuonna 2014 avatusta vesipuistosta löytyy myös ravintola, jonka buffet-pöydän ja À la carte-listan herkuista pääsee nauttimaan polskimisen yhteydessä. Ravintola Loiskeen ilmanvaihto on toteutettu Jevenin ammattikeittiöiden huuvaratkaisulla. Kohteen huuvissa on UV-rasvansuodatus.    

Kuopion yliopistollinen sairaala – astianpesu

Kuopion yliopistollisen sairaalan astianpesuosaston poistoilmavirta on ~6000 l/s ja tuloilmavirta on ~5500 l/s. Astianpesuosastojen ilmanvaihto toteutettiin Jeven Oy:n JPT-Ilmanvaihtokatoilla. JPT-Ilmanvaihtokatto on helposti puhtaana pidettävä, avara ja hygieeninen ilmanvaihtoratkaisu suurten astianpesutilojen ilmanvaihtoon.

Kuopion yliopistollinen sairaala

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on ilmanvaihtokattoja 230 m2. Poistoilmavirtaa tarvitaan ~9000 l/s ja tuloilmavirtaa ~8000 l/s. Keittiöiden ilmanvaihto toteutettiin Jeven Oy:n TurboSwing ilmanvaihtokatoilla. Poistoilma ohjataan ulos lämmöntalteenottolaitteiden kautta. TurboSwing ilmanvaihtokatto on hygieeninen, avara ja helposti puhdistettava ilmanvaihtoratkaisu laitoskeittiöihin.

hilton ref article

Hilton Helsinki-Vantaa

Hotelli sijaitsee ulkomaan terminaalin vieressä, josta on myös pääsy kotimaan terminaaliin. Lentokentälle pääsee helposti katettua 100 metrin kulkutietä pitkin. Hotelliin on hyvät yhteydet lentokenttäbussilla tai taksilla, ja matkaa Helsingin keskustaan on vain 20 km. Hotellissa on 246 huonetta, joista Executive-huoneita 62 ja sviittejä 5. Kaikissa huoneissa on mm.ilmastointi ja Wi-Fi. Ravintolassa on avoin keittiö ja […]

Liikenneasema Jari-Pekka

Jari-Pekka Joroinen 24h liikenneasema on moderni valtatie 5:n varrella sijaitseva monipuolinen liikenneasema. Jari-Pekka Joroinen tarjoaa hyvää ja monipuolista palvelua. Liikenneasemalta löytyvät saman katon alta tankkausmahdollisuudet, monipuolinen K-Ruokakauppa, kahvila sekä ruokailumahdollisuudet, kuten Seisovapöytä, Kotipizza®, Hesburger®, Subway® ja À la carte. Liikenneasema Jari-Pekan keittiönilmanvaihto on toteutettu Jevenin ammattikeittiön ilmanvaihtoratkaisulla. Kohteessa on TurboSwing rasvansuodatus.

Rosso artikkeli

Rosso, Porvoo

Rosso on italialainen, klassikko perheravintola. Rosso on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan yhdistänyt eteläisen ja pohjoisen Euroopan upeimpia makunautintoja luoden suussa sulavia hetkiä suomalaiseen makuun.

Citymarket jumbo

Citymarket Jumbo

Citymarket Jumbossa joka päivä valmistetut tuotteet helpottavat niin arkea kuin juhlaa. Kaupasta löydät myös ammattitaitoiset ruoka-alan mestarit ja tietenkin kala- ja lihatiskin. Citymarketissa voit myös istahtaa hetkeksi ja nauttia koko perheen voimin vaikka lounaan tai kupposen kuumaa lounaskahviossa.

Mikkelin keskussairaala

Mikkelin keskussairaala

Mikkelin keskussairaalan keittiön ja astianpesuosaston ilmanvaihto on toteutettu Jevenin huuva- ja ilmanvaihtokattoratkaisuilla. Jevenin tuotteet ovat hygieenisiä ja helposti puhdistettavia.

massagotti

Massagotti, Tukholma

Massagotti on kahvila, joka tarjoaa asiakkailleen monenlaisia herkkuja. Katettuna on erilaisia makeita leivonnaisia ja tuoreita voileipiä, kevyttä lounasta sekä vastapaahdettua kahvia. Massagotti sijaitsee Kfem-tavaratalon pääsisäänkäynnin läheisyydessä.